Juu, olen ollut taas ihan kamalan laiska.

Pahoittelen, en haluaisi olla. Tästä lähtien yritän jättää edes lauseen mittaisia merkintöjä, en halua jäädyttää blogiani jonka aloitin. Eneneen. Olen laiska ja väsynyt.

Tälläinen päivä tällä kertaa:

1.Herätään hirveässä paniikissa viittätoista vailla seitsemän ja tehdään kaikki huippunopeasti.
2.Keritään juuri ja juuri tienpäähän ennen kuin linja-auto tulee.
3.Melkein unohdetaan leimata korttini.
4.Melkein kaadutaan linkan käytävälle.
5.Saavutaan koulunpihaan ja astutaan lätäkköön, kenkä ja sukat märkinä.
6.Kävelen avojaloin, kuten avojalka-poika ja katsellaan kummasti, ainut hyvä juttu että avojalka tulee naureskelemaan ja juttelemaan, ja L. on mustasukkainen.
7.Sotken hupparini kastikkeeseen ruokatunnilla.
-tässä välissä juoksen onnistuneesti kirkossa käynnin jälkeen kauppaan ostamaan jäätelön ja mangapokkarin. Sieltä menen erinäisiin kauppoihin etsiskelemään minihametta johon isä (ihmejakyllä) antoi rahaa. Ostan sen.-
8.Juoksen Matkahuoltoon että pääsisin linkalla kotiin, kuinka ollakkaan en ehdi. Joudun siis odottelemaan parisen tuntia.
9.Aikani odoteltua tajuan että hupparia joka roikkui vyötärölläni ei ole missään.
10. Palaan vähän matkaa takasiin ja löydän sen, onnistuneesti lätäköstä.
-Lompsin kirjastoon ja löydän pari levyä ja elokuvan, palaan takaisin Matkahuoltoon, ajoissa vaihteeksi-

Sellainen päivä tänään, nyt sitten tulin koneelle kun ei jaksanut televisiotakaan katsoa, ei sieltä varmaan mitään tulisikaan. Vein siskon tikkarin, marisi että haluaa hampurilaisen ja tikkari on kusivittu, erikoinen sana. Kuvaus, ihan sama kumpi. Nauratti silti.

Kummi nauhoitti Unelmien Sielunmessun, en ole sitä vielä päässyt hakemaan. Vaikka sinne olisi voinut kävellä, mutta olisin taas myöhästynyt linkasta. Joten jos vaikka maanantaina, jossei hän tule käymään sitten viikonloppuna tai ensiviikoll tai jossemme me käy siellä.  En ole ikinä nähnyt Jared Leton näyttelevän, mutta samapa tuo. Aihe katsos oli mieleen joten tottakai se piti saada katsoa, mutta äiti ei antanut valvoa eilen. 30STM ei myöskään kolahda, kai se myöhemmin.



Amerikan The Panic Channel, Japanissa samanniminen, siitä en tykkää. Tästä tosin tykkään. Dave (vasemmalta katsottuna ensimmäinen) ja Steve Isaacs (Vasemmalta toinen, herra jota väsyttää joten hän istuu) ovat erittäin syötäviä. Oli aivan pakko laittaa kuva tähän loppuun, kevennykseksi.

Aloitetaanpa tämä bloggaus tällä kertaa sillä, että selvisin. Ja oli hauskaa, en voinut olla hymyilemättä niille seiskoille, ihan tuli lapsuus mieleen ja se kun tänne isompaan kouluun tulin avuttomana ja peloissani. Tänään jopa yhdeksäsluokkalaiset suvaitsivat tulla puhumaan, tuntevat katsokaas L.. Oli kuulemma hyvin valinnut seuransa, taisin punastua. Sitten 28 asteen helle, pilviä oli mutta eivät nekään aurinkoa halunneet peittää. Kyllä oli kuuma. >.<

Haluan muuten farkkuhameen, suoran. En tiedä miksi, muuten vain.

Eh, lyhyt bloggaus ei ole asiaa. Heihei.

Joo, joudun kouluun. En halua mennä katsomaan avuttomia ja vähemmän avuttomia seiskoja. Opettaja kuitenkin valitsee minut näyttämään heille paikkoja. Mutta mä olen epäsosiaalihäröpaska, vaikka L. väitti toista. Olen kuulemma sosiaalihäröpaska, epäsosiaali ja sosiaali... Ihan sama, melkein sama asia, ei lähellekkään.

Seuraavana vuorossa kuvia. ;)


Auttaisiko tämä tälläinen selityksien yhteydessä?


Voisiko näin tehdä karateiskun kohti liikunnanopettajaa?



Kai tätä saa harrastaa inhojen ihmisten takana?


Onkon tämä tarpeeksi pelottava pelottamaan opettajat muualle kun ei ole läksyjä tehty?


Jos pelottaa, me voimme piiloutua puskaan.


Täydellinen esimerkki pukeutumisesta.


Vai olisiko tämä ilme tarpeeksi pelottava pelottamaan opettajia?


Kun luokkakuvaaja tulee, otetaan sädehtivä hymy.

Kai te saatte noista jonkinmoisia vinkkejä tulevalle lukukaudelle.

Anteeksi, oli pakko. Et sinä suinkaan kadonnut, ole, josset sitten kutsu katoamiseksi blogini lukemista, joka on erittäin tylsää ja muutenkin. En minä edes tiedä miksi aloitin, kun näin tarkemmin mietin, meinasinko että tämä tyhjentäisi aivojeni taakkaa? Hah, päinvastoin, mietin liikaa. Ei niitä kaikkia tänne viitsi pistää, kuolisitte koska häpeäisitte minua. Tai itseänne että tulitte niitä lukeneeksi. Juttuni eivät vieläkään ole päätyneet etusivulle, vaikka kuinka olen yrittänyt, jos tämä sitten päätyisi ja joku lukisi tämän. Olisi ERITTÄIN MUKAVAA SAADA KOMMENTTIA JOSKUS. Kai tuo oli erittäin selvästi sanottu.
Anteeksi, etten kertonut. Anteeksi että olen epäluuloinen. Anteeksi että löysin Tokio Hotelin ihanan musiikin vasta nyt. Anteeksi, joku ihana TH-fani julisti minun tulleen ns. uskoon. Oli huvittavaa nähdä ihmisten reaktiota täällä netissä.
Heitin eräässä paikassa haasteen, siihen ei olla vastattu. Luettu se kyllä on, monta kertaa. Miksi kukaan ei ota haastetta vastaan, vai onko se tosiaankin liian vaikea haaste...
Kuuntelen jälleen Krata, ja katsoin englanniksi tekstitetyn making of-jutun. Jos paikkaansa poikien puheet piti, olen aivan varma että haluan tavata heidät. Ensiksi pitää mennä Japanin-kielen kurssille, mutta missä sellaisia olisi täällä korvessa? Muhaha,ei missään. -_-"
Nyt mua nukuttaa, olen erittäin väsynyt.  Ja kello on vähän, ihan typerää kun ihmistä pitää väsyttää. Mutta olisihan se elämä nyt ihan kamalan tylsää jossei ikinä voisi nukkua.