Anteeksi, oli pakko. Et sinä suinkaan kadonnut, ole, josset sitten kutsu katoamiseksi blogini lukemista, joka on erittäin tylsää ja muutenkin. En minä edes tiedä miksi aloitin, kun näin tarkemmin mietin, meinasinko että tämä tyhjentäisi aivojeni taakkaa? Hah, päinvastoin, mietin liikaa. Ei niitä kaikkia tänne viitsi pistää, kuolisitte koska häpeäisitte minua. Tai itseänne että tulitte niitä lukeneeksi. Juttuni eivät vieläkään ole päätyneet etusivulle, vaikka kuinka olen yrittänyt, jos tämä sitten päätyisi ja joku lukisi tämän. Olisi ERITTÄIN MUKAVAA SAADA KOMMENTTIA JOSKUS. Kai tuo oli erittäin selvästi sanottu.
Anteeksi, etten kertonut. Anteeksi että olen epäluuloinen. Anteeksi että löysin Tokio Hotelin ihanan musiikin vasta nyt. Anteeksi, joku ihana TH-fani julisti minun tulleen ns. uskoon. Oli huvittavaa nähdä ihmisten reaktiota täällä netissä.
Heitin eräässä paikassa haasteen, siihen ei olla vastattu. Luettu se kyllä on, monta kertaa. Miksi kukaan ei ota haastetta vastaan, vai onko se tosiaankin liian vaikea haaste...
Kuuntelen jälleen Krata, ja katsoin englanniksi tekstitetyn making of-jutun. Jos paikkaansa poikien puheet piti, olen aivan varma että haluan tavata heidät. Ensiksi pitää mennä Japanin-kielen kurssille, mutta missä sellaisia olisi täällä korvessa? Muhaha,ei missään. -_-"
Nyt mua nukuttaa, olen erittäin väsynyt.  Ja kello on vähän, ihan typerää kun ihmistä pitää väsyttää. Mutta olisihan se elämä nyt ihan kamalan tylsää jossei ikinä voisi nukkua.